Faarao -single nyt julkaistu

Faarao -single on nyt julkaistu Spotifyssa ja muissa suoratoistopalveluissa. Kappale on toinen single 1.3. ilmestyvältä Faaraoiden aika -albumilta. Albumi on ennakkotilattavissa mm. Levykauppa Äx:stä tästä linkistä.

Kuuntele Faarao -single:

Faarao on kunnianosoitus niille, joilla ei maallisesti ole paljon mitään, mutta jotka kannattelevat siitä huolimatta yhteisöään ja luovat uskoa. Faarao on lannevaatteeseen pukeutunut pikkupoika, joka vartioi perheensä omaisuutta yöllä. Poika loistaa jo pelkällä olemassaolollaan enemmän kuin kullatut Faaraot.

Voihan se olla että me, joilla on jo paljon kaikkea täällä länsimaissa, olemme osittain menettäneet sen mikä on kaikkein tärkeintä, eli juuri tämä hetki. Pelkäämme menettämistä, vaikka se on ihan turhaa.

Faaraoiden aika -kiertue on yhtyeen historian isoin
Kevään levynjulkaisukiertue on merkittävä edistysaskel urallamme. Kymmenhenkinen orkesteri nähdään keväällä sekä isoissa konserttisaleissa että parhailla rock-klubeilla. Ensimmäiset illat on jo myyty täyteen ja lippukauppa käy kuumana läpi Suomen. Kevään kiertue on yhtyeemme historian isoin ja merkittävä edistysaskel urallamme.

Vesterinen Yhtyeineen – Faaraoiden aika -kiertue

1.3. Helsinki, Tavastia LOPPUUNMYYTY
8.3. Hämeenlinna, Verkatehdas Osta liput tästä
9.3. Pieksämäki, Poleeni Osta liput tästä
14.3. Hyvinkää-sali Osta liput tästä
15.3. Köyliö, Lallintalo (+Yö) Peruttu, keikka siirretty–>25.5.
15.3. Lahti, Möysän Musaklubi Osta liput tästä
16.3. Kuopio, Musiikkikeskus Osta liput tästä
22.3. Turku, Logomo / Teatro-sali Osta liput tästä
23.3. Rauma, Brummi Osta liput tästä
24.3. Vaasa, Kaupunginteatteri Osta liput tästä
5.4. Pori, Promenadi-sali Osta liput tästä
6.4. Salo, Teatteri Provinssi Osta liput tästä
12.4. Ylivieska, Akustiikka Osta liput tästä
13.4. Tampere-talo Osta liput tästä
26.4. Raahe-sali Osta liput tästä
27.4. Oulu, Madetojan Sali Osta liput tästä
28.4. Rovaniemi, Korundi LOPPUUNMYYTY
3.5. Seinäjoki, Rytmikorjaamo Osta liput tästä
4.5. Jyväskylä, Lutakko Osta liput tästä
11.5. Helsinki, Savoy-teatteri Osta liput
25.5. Köyliö, Lallintalo (+Eppu Normaali) Osta liput tästä