Kategoria: Yleinen
UUSI ALBUMI KEVÄÄLLÄ JA LEVYNJULKAISUKIERTUE
Julkaisemme orkesterimme yhdeksännen studioalbumin ”Liian hiljaista” 6. maaliskuuta ja suuntaamme levyn myötä rokkiklubeille ja areenoille kaikkiaan 12 paikkakunnalle.
Albumi on nyt ennakkotilattavissa Levykauppa Äx:stä sekä LP:nä että CD:nä
Liian hiljaista -albumi on ison bändin yhteissoiton juhlaa, vastavoima valtavirtaistuneelle tuottaja-vetoiselle digitaaliselle musiikille. Tuleva levy puolustaa yhtyeelle tärkeitä asioita kuten yhteisöllisyyttä, rauhaa ja rakkautta.
Ensimmäistä kertaa olemme saaneet käyttää studiossa juuri niin paljon aikaa kuin halusimme. Tämän ansiosta moni biisi on syntynyt nimenomaan koko yhtyeen yhteistyöllä. Liian hiljaista -albumi on iso, vaativa ja vakava levy. Yhteiskuntamme on täynnä ahdistavia asioita ja tapahtumia, jotka hiljaisesti hyväksytään. Meille tärkeitä asioita, yhteisöllisyyttä, rauhaa ja rakkautta tulee puolustaa kovaäänisesti.
On kerrassaan upeaa päästä levynjulkaisukiertueella taas pienen tauon jälkeen esiintymään klubeille, joissa kuulijalle jää isompi tila hyppiä ja huutaa mukana, se on ihan parasta. Vakavampien uusien laulujen vastapainoksi soitamme tietenkin vanhempia mestariteoksia niin paljon kuin sielu sietää. ✌
🎫 Lipunmyyntinlinkit löytyvät Keikat-osiosta.
Veikkaus Arena 9.10.2025
Meillä on suuri ilo ja kunnia päästä esiintymään ensimmäisenä uudistetulle Helsingin Veikkaus Arenalle torstaina 9. lokakuuta. Keikka on osa syksyn Suurkonserttikiertuettamme, joten luvassa on väliajallinen spektaakkeli uusia lauluja 18-henkisen bändin erikoissovituksina sekä tietenkin myös vanhat hitit, sillä eihän me ilman niitä voida keikoille lähteä.
Liput tulevat myyntiin perjantaina 22.8. klo 10.00 Ticketmasterissa. Osta omasi tästä.
Konsertti toteutetaan intiimillä teatteri-katsomorakenteella, joten paikkoja on rajoitetusti. Varmista omasi ja hanki liput ajoissa ennakkoon. Konsertti on pääosin K18, saatavilla on kuitenkin rajattu määrä myös ikärajattomia lippuja.
Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin Suomessa ti 19.8. klo 9.00 – to 21.8. klo 9.00 välisenä aikana. Lippuja saatavilla rajoitetusti. Lue lisää osoitteessa www.priceless.com/music.
Tapahtuman ennakkomyynti on avoinna Veikkauksen Etuasiakkaille 20.8. klo 9 – 22.8. klo 9 välisenä aikana. Paikkoja saatavilla rajoitetusti. Lue lisää: veikkaus.fi/edut.
Keikkataukoa ja uutta musiikkia
Hei jengi! Yhtyeemme viettää kevään 2025 keikkataukoa tehden uutta musiikkia. Palaamme lavoille taas kesällä 2025. Löydät kaikki tulevat keikkamme kotisivujen Keikat-osiosta. Varmista paikkasi ja hanki liput ajoissa ennakkoon!
Pikkujoulut 2024
Kesän tapahtumaliput nyt myynnissä!
Hei jengi! Kesällä keikkaillaan taas runsaasti ristiin rastiin Suomea! Festareiden ja tapahtumien liput ovat nyt myynnissä, suosittelemme hankkimaan omasi hyvissä ajoin ennakkoon.





